perjantai 20. tammikuuta 2017

Uusi alku

Siitä on lähes vuosi, kun julkaisin edellisen blogipostauksen, jossa pohdiskelin hyvinkin painavia asioita kuten hittibiisien ja keikkojen puutetta ja työpaikan saamisen vaikeutta. Todellisuus iski lujaa ja vetäydyinkin lähes kokonaiseen somehiljaisuuteen, sillä huomasin, että jotakin tilanteelleni olisi tehtävä.

Kuva: Toni Kauppila ©


Kevät 2016


Olin työstänyt paljon uutta musiikkia jo vuoden 2015 lopusta. Biisejä oli syntynyt useita kymmeniä. Lannistavaa kuitenkin oli, että kappaleille ei TCT:n puolesta löytynyt minkäänlaista käyttöä eikä tuotoksistani levy-yhtiökään kiinnostunut, sillä musiikkini edusti kuitenkin jonkin verran bändini tyylistä genreä. Tuntuikin siltä, että elämäni oli alkanut pyöriä paikallaan, sillä musiikin ohella opinnot ja työnhaku eivät myöskään edenneet.

Pienen masennuskauden jälkeen kuitenkin päätin, etten aikonut antaa periksi, sillä uskoin edelleen vahvasti, että musiikillani olisi oltava jokin paikka tässä maailmassa. Samalla lakkasin myös ajattelemasta, että "nyt teen maailman parhaimman biisin" ja päätin vain ryhtyä toimeen ja kokeilla, millaisia kappaleita minulta luonnostaan syntyisi.

"Mä pystyn pelkoni hallitsemaan/ mä en tuu putoomaan maahan, en tuu putoomaan maahan/
minä vastaan tää maailma/ mut en tuu putoomaan maahan, en tuu putoomaan maahan."

Pian syntyikin aivan uudenlaista saundia ja ajattelin ensimmäistä kertaa aikoihin, että tässä ollaan nyt kyllä jonkin uuden äärellä. Sen enempää ajattelematta välitinkin uuden tuotoksen vanhalle tuottajatutulleni, jonka kanssa emme aiemmin kuitenkaan olleet päätyneet yhdessä musiikkia tekemään. Seuraavana päivänä yllätyin saamastani innostuneesta viestiryöpystä, jonka häneltä sain, sillä hän piti tekemisiäni freesinä ja oli valmis auttamaan minua projektissani eteenpäin. Aloitimmekin alkukeväästä yhteistyön ja biisejä alkoi syntymään hyvin nopeaan tahtiin.

Kesän sessioista, Snapchat: Comeetta

Jatkoa luvassa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti